Kohtuullisen kivuttomasti ja helposti mä suunnittelen kylpytilojen rakentamisen lisäksi myös kuistin laajennus osaa. Tälläisten kurekelien aikaa tulee väistämättä mieleen, että ihmisen on pakko olla vähän hullu haaliessaan itselleen lasten lisäksi koiria, varsinkin jos koira sattuu olemaan matala ja vähän pidempi turkkinen otus joka mahakarvoissaan tuo puoli kylää kotiin sisään lenkiltä tullessaan. Eilen tullessani lenkiltä kotiin vaunujen, tytön ja koiran kanssa aloin vakavasti harkitsemaan tuolle piskille kurahaalaria: tiedän että se tulee inhoamaan mua siitä hyvästä ehkä ikuisesti, mutta ei voi mitään. Joka kerta on muuten sama ruljanssi: koira pitää pestä korvia myöden kokonaan, valvoa että neiti riisuu kurakamppeensa eteisen perimmäisessä nurkassa. Sinä aikana pikkujätkä on saanut jo raivarin, ja kun vihdoin saan siltä kuteet pois en kerkiä edes tarttua imuriin kun kundi on jo eteisessä poimimassa pikkukiviä suuhunsa.

Joten mä olen ehdottomasti sillä linjalla että koira saa sopeutua haalareihinsa, ja kuisti pitää saada sellaiseksi missä muksut voi jättää jo kuraisimmat kuteensa vekka: mä kerkien poimia ne sieltä sitten kun jaksan ja muistan ja on sellainen hetki, eikä vauva pääse niihin käsiksi (sillä tämä vauva ei toivon mukaan jää viimeiseksi vaan uuteen osoitteeseen syntyy pari vielä lisää).

Ja mä olen aina ollut sitä mieltä että pikkulapsi vaihe on niin lyhyt että siihen ei kannata sen kummemmin varustautua: että kannattaa ajatella mielummin aikaa, kun ne lapset ei ole enää niin pieniä (kun siis asumismuodoista/tiloista/vastaavista asioista puhutaan). Nih. Että ketä mä olen tässä eniten pettänyt?? =/

Ja nyt mä lähden rattaiden ja koiran kanssa hakemaan esikkoa päiväkodista, ja kotimatkalla valmistaudun henkisesti jo valmiiksi hammasta purren sisääntulo-operaatioon, joka pistää väkisinkin odottamaan kesää ja aurinkoa tai vaikka uusia pakkasia, kunhan ei enää tätä vettä ja kurakamppeissa ulkoilua.