Oon äärettömän yllättynyt: ei sillä, oon ollut nuorena kova pitämään päiväkirjaa. Siihen purettiin kaikki ilot ja surut poikaystävistä koulun käyntiin, mutta että julkista päiväkirjaa netissä... Jospa olen teiniytynyt uudemman kerran? Mä nimittäin en käsitä koko blogin ideaa, enkä muutenkaan ole koneiden kanssa hyvä.

No mutta, katsotaan tuleeko tästä mitään. Ellei, niin ainahan mä voin haudata koko ajatuksen.

Nyt on jo myöhä, mutta kirjoittelen odottaessani meidän perheen isiä kotiin. Siihen isin perheeseen kuuluu itseni lisäksi kaksi lasta, Iida joka on tämän vuoden syksyn iloinen eskari, ja Luka joka vuoden täyttää tässä kuussa. Ja sitten meidän vahtikoira Venni, joka todellisuudessa on niin nösis että pakenee alta aikayksikön lenkilläkin jalkojen taakse piiloon kohdatessaan jotain suurta ja hurjan pelottavaa: rohkenen siis epäillä, että tosipaikan tullen saisin puolustaa henkeni uhalla tuota koiraa, eikä toisinpäin kuten sen kai kaiken järjen mukaan kuuluisi olla.

Löydettiin juuri uusi koti. Kaupunki vaihtuu, mutta koti on sellainen mistä ollaan haaveiltu. Vanha ihana talo. Aivan valloittava. Remonttiahan se tietää, luonnollisesti, mutta sitä me ollaan tässä kerrostalokolmiossakin tehty: revitty alas millon mitäkin ja rakennettu toista ja sieltä täältä näperretty jotain. Uuteen kotiin saadaan remonttiin apuvoimaa kyllä, ei me yksin keritä kohtuullisessa ajassa töiden ohella saada mitään aikaiseksi. Joten hyvä, että on apumies talossa. Ja lopulta remontin pitäisi olla (nämä kuuluisat viimeiset sanat) kohtuullisen kivuton ja helppo: sisätiloja ei tarvii muuttaa, rakentaa vain kellaritiloihin kylppäri, sauna ja kodinhoitohuone. Ett ei paha. Suunnitelma on ainakin ihan selkeä. =D

Mutta, muuttoon on vielä muutama kuukausi, ja samoin remontin alkuun. Tämä vanha pitäisi myydä sitä ennen, ja koittaa nauttia keväästä ja kesästä. Helposti sanottu...

Nimimerkin piti olla Onnekas Lehmä. Tänne ei vaan hyväksytty sellaista nimimerkkiä, ikävä kyllä. Mutta Onnekas Lehmä on mun vauvani lemppari: aina kun Lehmä kurkkii maitopurkin kyljestä pöydässä, alkaa pikkujätkä osoittelemaan sormellaan ja nauramaan purnukalle. Onnekas Lehmä on paras. =D

Ja valhetta on että olisin muka Nti. Kyllä me todistettavasti naimisiin ollaan menty, mutt neiti kuulostaa paljon kivemmalta. =D